Hyppää pääsisältöön

Hammaslääkäriliiton Etiikkapäivä

Malminkatu 30
00100
Helsinki

Vuosittain järjestettävässä Etiikkapäivässä keskustellaan alustusten pohjalta suun terveydenhuollon etiikasta ja arkipäivän tilanteista, joissa etiikkaa tulee pohdittua. Tällä kerralla päivä toteutetaan etäkoulutuksena Zoomilla ja teemana on ylihoito ja alihoito sekä eriarvoisuus. Etiikkapäivä on tarkoitettu kaikille Hammaslääkäriliiton jäsenille.

Tilaisuuden ohjelma

Etiikkapäivä la 13.2.2021

Oikeaan osumisen taito – oikeanlaista hoitoa oikeaan aikaan

Terveydenhuollon resurssimäärät ja erilaiset sopimus- ja palkkausjärjestelmien perusteet voivat johtaa toisaalta alihoitoon ja toisaalta myös ylihoitoon. Miten voidaan kannustaa ammattilaista tekemään työnsä potilaan kannalta mahdollisimman hyvin? Miten välttää potilaiden hoitamista liikaa, liian vähän – tai huonosti?

Etiikkapäivä toteutetaan turvallisesti vuorovaikutteisena etätapahtumana Zoom-alustalla. Päivän tavoitteena on keskustella eri näkökulmista ja antaa kotiin viemisiksi ajatuksia ja apua käytännön tilanteisiin.

Etiikkapäivä on tarkoitettu kaikille Hammaslääkäriliiton jäsenille.

Päivän puheenjohtajana toimii lääketieteen filosofian ja etiikan professori Pekka Louhiala Tampereen yliopistosta.

Ohjelma

9.00 Liittyminen Zoomiin, tekniikkaohjeistus
9.15 Nimenhuuto ja päivän ohjelman esittely

9.30 Päivän avaus, eettisen valiokunnan pj. Sanni Aho

9.40 Yli-, ali- vai sopivasti hoitoa – mistä on kysymys?, Pekka Louhiala, lääketieteen filosofian ja etiikan professori, Tampereen yliopisto

10.30 Tauko

10.40 Porausrefleksistä palkitsevaan pysähtymiseen: miten opin edistämään potilaideni terveyttä – Nuoren hammaslääkärin puheenvuoro koulutuksessa opitun ja käytännön työelämän välillä, Anni Temonen, Sotkamo

11.15 Lounastauko

12.00 Sosiaalinen eriarvoisuus suun terveydenhuollon näkökulmasta, professori Ilmo Keskimäki, THL ja Tampereen yliopisto

12.45 Tauko

13.00 Ylihoitoa ja alihoitoa, toteutuuko tasa-arvo? – keskustelua potilastapauksista, keskustelun vetäjänä Pekka Louhiala

14.00 Tilaisuus päättyy

Järjestäjä
Suomen Hammaslääkäriliitto
Yhteyshenkilön nimi
Outi Hautamäki
Yhteyshenkilön sähköposti
outi.hautamaki@hammaslaakariliitto.fi
Yhteyshenkilön puhelinnumero
+ 358 9 6220 2545