Erikoislääkäri- ja erikoishammaslääkärikoulutuksen koulutustapahtumat
Tältä sivulta löytyvät hyväksytyt erikoislääkäri- ja erikoishammaslääkärikoulutuksen koulutustapahtumat.
Voit hakea koulutuksia erikoisalan, paikkakunnan tai ajankohdan perusteella, tai selata pelkkiä verkkokursseja.
Hallitse stressiäsi – konkreettisia työkaluja kokonaisvaltaisen stressinhallinnan ja resilienssin parantamiseen -koulutus perustuu alun perin poliisin erikoisryhmän käyttöön kehitettyyn iPREP-stressinhallintamenetelmään. Menetelmää on tutkittu laajalti, ja se kuuluu nykyään mm. poliisin peruskoulutukseen Suomessa. Koulutuksessa käydään läpi stressin vaikutuksia ihmisen mieleen ja fysiologiaan, sekä opitaan konkreettisia ja helposti sovellettavia keinoja sekä akuutin että kroonisen stressin hallintaan. Stressi ja kuormitus vaikuttavat oleellisesti mm. tiimityön dynamiikkaan sekä päätöksenteon prosesseihin. Hallitsemattoman stressin tiedetään altistavan monenlaisille virhepäätelmille. Siksi stressinhallinnan taidot eivät ole tärkeitä vain työhyvinvoinnin kannalta, vaan niillä voi olla merkittävä vaikutus myös työn laatuun sekä potilasturvallisuuteen.
Koulutus soveltuu kaikille, jotka haluavat oppia paremman stressinhallinnan taitoja riippumatta siitä, johtuuko stressi kliinisen työn haasteista, hallinnollisesta paineesta, arkielämän kiireestä vaiko näiden yhdistelmästä. Koulutus on suunnattu lääkäreille.
Stressi on normaali osa jokaisen elämää. Tavoitteena ei ole oppia pääsemään siitä eroon, vaan oppia hallitsemaan sitä niin, ettei stressi ala hallita sinua. Kouluttaja ensihoitolääketieteen dosentti ja anestesiologian ja tehohoidon erikoislääkäri Heini Harve-Rytsälä.
Koulutuspäivän aikana tarjotaan uusinta tietoa keuhkosyövästä, perehdytään
uusimpiin tekniikoihin, tutkimuksiin ja hoitoihin.
Suomen Infektiolääkärit ry, Suomen Keuhkolääkäriyhdistys ry ja Pfizer järjestävät yhteistyössä vuoden 2026 InfektioAkatemian. InfektioAkatemia käsittelee vuosittain vaihtuvan erikoisalan infektioteemoja. Tänä vuonna teemana on keuhkoinfektiot. Koulutus järjestetään hybriditilaisuutena, joten osallistua voi joko etänä tai paikan päällä. Tilaisuus on suunnattu infektiolääkäreille ja keuhkolääkäreille. Tilaisuuteen voivat osallistua myös muut keuhkoinfektioiden hoidosta kiinnostuneet lääkärit.
Koulutuspäivillä tarjotaan terveydenhuollon ammattilaisille ajankohtaista
tietoa tartuntataudeista ammattitaidon lisäämiseksi.
Koulutus erikoistuneille ja erikoistuville lääkäreille, tutkimuksiin lähettäville lääkäreille sekä muille säteilyn parissa työskenteleville.
Koulutuspäivän aikana kuullaan allergioihin ja immunologiaan liittyviä luentoja ajankohtaisista aiheista. Kokoukseen on mahdollista osallistua joko paikan päällä tai etänä. Osallistumisesta on mahdollisuus hakea erikoistumispisteitä. Tervetuloa mukaan!
Keuhkolääkärit ovat kokoontuneet syksyisin jo vuodesta 2011 kuulemaan uusinta
tietoa keuhkosairauksista ja tapaamaan kollegoita ympäri Suomen.
Tänäkin vuonna Keuhkofoorumin monipuolisen ja ajankohtaisen ohjelman on
suunnitellut keuhkolääkäreiden oma työryhmä. Tapahtumassa käsitellään
ajankohtaisia aiheita keuhkosairauksien alalta ja koulutuksesta haetaan myös
erikoistumispisteitä.
Elinluovutustoiminnan vastuuhenkilöiden koulutus. Koulutuspäivän aiheina on muun muassa saattohoito, DCD, NRP ja lapsi elinluovuttajana.
Ajoterveyden arviointi -verkkokurssin suoritettuaan opiskelija tuntee ajoterveyden arviointia koskevat keskeiset säädökset sekä Traficomin määräykset ja ohjeet. Hän perehtyy ajokortin hankintaprosessiin eri ajokorttiluokissa sekä lääkärin rooliin, tehtäviin ja osaamisvaatimuksiin ajoterveyden arvioinnissa. Opiskelija tunnistaa myös tilanteet, joissa hän on esteellinen arvioimaan ajoterveyttä.
Kurssin aikana opiskelija oppii, milloin etäpalvelut eivät sovellu ajoterveyden arviointiin, ja tutustuu ajokorttitarkastuksen keskeisiin kriteereihin. Hän osaa arvioida, mitä lääketieteellisiä tekijöitä tulee huomioida ajoterveyden arvioinnissa, ja ymmärtää, että ajokorttivastaanotolla tarkastellaan potilaan terveydentilaa kokonaisvaltaisesti lausuntolomakkeiden täyttämisen lisäksi.
Opiskelija oppii ajokorttivastaanotolla tehtävät käytännön tutkimukset sekä asianmukaiset kirjaamiskäytännöt. Lisäksi hän osaa hyödyntää eri lausuntopohjia ja ymmärtää päihderiippuvuuden arvioinnin merkityksen osana ajokorttitarkastusta.
Kurssin suoritettuaan opiskelija tunnistaa tilanteet, joissa tarvitaan terveysperusteista ajokyvyn arviointia. Hän ymmärtää ajokokeen ja ajonäytteen välisen eron sekä osaa tunnistaa tilanteet, joissa niitä käytetään.
Lisäksi opiskelija oppii, milloin suullinen tai kirjallinen ajokielto on tarpeen ja miten niiden määräajat määräytyvät. Kurssilla hän saa tietoa erityistilanteista sekä yhteistyötahoista, joihin voi tarvittaessa olla yhteydessä.
Ihotautien tunnistaminen on terveydenhuollon ammattilaiselle tärkeä taito, koska ihotaudit ovat erittäin yleisiä potilaskäyntien syitä. On arvioitu, että ne kuuluvat yleisimpiin avoterveydenhuollon potilaiden käyntisyihin.
Tällä kurssilla opit tunnistamaan yleisimmät ihotaudit sekä ymmärtämään jatkotutkimusten ja hoidon tärkeimmät periaatteet. Kurssin tavoitteena on lisäksi oppia tunnistamaan yleisten ihotautien erilaiset ilmentymät, erotusdiagnoosit sekä kliinisen kuvan vaihtelevuus.
Kurssilla on ihotautien tunnistamisen tukemiseksi kehitetty kuvalinkoharjoitus, joka koostuu yleisimpien ihotautien kuvista. Kuvalingossa harjoitellaan ihotautien tunnistamista havainto-oppimisen metodeilla. Havainto-oppimisen metodit perustuvat intuitiivisten tunnistamiskykyjen kehittämiseen. Periaatteena on arvioida runsaasti kuvia, tehdä arviointipäätös nopeasti ja saada välitöntä palautetta.
Kurssin suoritettuasi
• tunnistat yleisimmät ihotaudit sekä niiden erilaiset ilmentymät, erotusdiagnoosit ja kliinisen kuvan vaihtelevuuden
• hahmotat iho-ongelmaisen potilaan kliinisen tutkimuksen ja haastattelun erityispiirteet
• osaat nimetä yleisten ihotautien hoitoperiaatteet
• osaat päätellä jatkotutkimusten tarpeen ja ohjata potilasta.
Kurssi on suunnattu yleislääkäreille, työterveyslääkäreille ja lääketieteen opiskelijoille. Se soveltuu myös ihomuutoksia arvioiville hoitajille ja muille terveydenhuollon ammattilaisille ja opiskelijoille.
Kurssin asiantuntijana on toiminut Alexander Salava, LT, FT, dos., ihotautien ja allergologian erikoislääkäri, HUS, ihotautien kliininen opettaja, Helsingin yliopisto.