Hyppää pääsisältöön

Erikoislääkäri- ja erikoishammaslääkärikoulutuksen koulutustapahtumat

Tältä sivulta löytyvät hyväksytyt erikoislääkäri- ja erikoishammaslääkärikoulutuksen koulutustapahtumat.
Voit hakea koulutuksia erikoisalan, paikkakunnan tai ajankohdan perusteella, tai selata pelkkiä verkkokursseja.

Hallitse stressiäsi – konkreettisia työkaluja kokonaisvaltaisen stressinhallinnan ja resilienssin parantamiseen -koulutus perustuu alun perin poliisin erikoisryhmän käyttöön kehitettyyn iPREP-stressinhallintamenetelmään. Menetelmää on tutkittu laajalti, ja se kuuluu nykyään mm. poliisin peruskoulutukseen Suomessa. Koulutuksessa käydään läpi stressin vaikutuksia ihmisen mieleen ja fysiologiaan, sekä opitaan konkreettisia ja helposti sovellettavia keinoja sekä akuutin että kroonisen stressin hallintaan. Stressi ja kuormitus vaikuttavat oleellisesti mm. tiimityön dynamiikkaan sekä päätöksenteon prosesseihin. Hallitsemattoman stressin tiedetään altistavan monenlaisille virhepäätelmille. Siksi stressinhallinnan taidot eivät ole tärkeitä vain työhyvinvoinnin kannalta, vaan niillä voi olla merkittävä vaikutus myös työn laatuun sekä potilasturvallisuuteen.

Koulutus soveltuu kaikille, jotka haluavat oppia paremman stressinhallinnan taitoja riippumatta siitä, johtuuko stressi kliinisen työn haasteista, hallinnollisesta paineesta, arkielämän kiireestä vaiko näiden yhdistelmästä. Koulutus on suunnattu lääkäreille. Kouluttajana toimii ensihoitolääketieteen dosentti ja anestesiologian ja tehohoidon erikoislääkäri Heini Harve-Rytsälä.

Akuuttilääketiede
Anestesiologia ja tehohoito
Foniatria
Fysiatria
Gastroenterologinen kirurgia
Geriatria
Ihotaudit ja allergologia
Infektiosairaudet
Kardiologia
Keuhkosairaudet ja allergologia
Kliininen farmakologia ja lääkehoito
Kliininen fysiologia ja isotooppilääketiede
Kliininen hematologia
Kliininen kemia
Kliininen mikrobiologia
Kliininen neurofysiologia
Korva,- nenä- ja kurkkutaudit
Käsikirurgia
Lastenkirurgia
Lastenneurologia
Lastenpsykiatria
Lastentaudit
Liikuntalääketiede
Naistentaudit ja synnytykset
Neurokirurgia
Neurologia
Nuorisopsykiatria
Oikeuslääketiede
Oikeuspsykiatria
Ortopedia ja traumatologia
Patologia
Perinnöllisyyslääketiede
Plastiikkakirurgia
Psykiatria
Radiologia
Reumatologia
Silmätaudit
Sisätaudit
Suu- ja leukakirurgia (EL)
Sydän- ja rintaelinkirurgia
Syöpätaudit
Säteilysuojelukoulutus (kaikki erikoisalat)
Terveydenhuolto (EL)
Työterveyshuolto
Verisuonikirurgia
Yleiskirurgia
Yleislääketiede
Kuopio

Koulutus on käytännönläheinen peruskurssi laparoskooppisesta suolikirurgiasta soveltuen vasta alkajista kokeneempiin leikkaajiin. Koulutuksen luennoitsijoina ja demoleikkaajina toimivat kokeneet kolorektaalikirurgit. Leikkaussaleihin on laadukkaat videoyhteydet, jotka mahdollistavat leikkauksen aikaisen keskustelun suoraan leikkaavan kirurgin kanssa.

Gastroenterologinen kirurgia
Yleiskirurgia
Jyväskylä

Kurssin tavoitteena on antaa mahdollisuus kirurgiaan erikoistuville
harjoitella sekä makro- että mikrokirurgista tekniikkaa koeeläimillä. Harjoittelut pyritään tekemään joustaviksi räätälintyönä
kutakin opiskelijaa varten ottaen huomioon hänen aikaisemmat
kokemuksensa kirurgiassa. Erityisesti pyritään opettamaan sellaista pehmytosakirurgiaan liittyvää tekniikkaa, mitä tulee eteen
päivystysleikkauksissa, joihin toimenpiteisiin he eivät yleensä nykyisen erikoistuvan lääkärin koulutuksen puitteissa saa kokemusta
sairaalatyössä. Mikrokirurgiassa harjoitellaan verisuonianastomoosin ja neurorrafian tekoa. Lisäksi harjoitellaan erilaisia jänneompelutekniikoita.

Gastroenterologinen kirurgia
Käsikirurgia
Lastenkirurgia
Ortopedia ja traumatologia
Plastiikkakirurgia
Sydän- ja rintaelinkirurgia
Urologia
Verisuonikirurgia
Yleiskirurgia
Kuopio

Valtakunnalliset kilpirauhaskirurgian koulutuspäivät 2026

Endokrinologia
Foniatria
Gastroenterologinen kirurgia
Korva,- nenä- ja kurkkutaudit
Radiologia
Sydän- ja rintaelinkirurgia
Syöpätaudit
Verisuonikirurgia
Yleiskirurgia
Yleislääketiede
Kuopio