Hyppää pääsisältöön

Erikoislääkäri- ja erikoishammaslääkärikoulutuksen koulutustapahtumat

Tältä sivulta löytyvät hyväksytyt erikoislääkäri- ja erikoishammaslääkärikoulutuksen koulutustapahtumat.
Voit hakea koulutuksia erikoisalan, paikkakunnan tai ajankohdan perusteella, tai selata pelkkiä verkkokursseja.

Hallitse stressiäsi – konkreettisia työkaluja kokonaisvaltaisen stressinhallinnan ja resilienssin parantamiseen -koulutus perustuu alun perin poliisin erikoisryhmän käyttöön kehitettyyn iPREP-stressinhallintamenetelmään. Menetelmää on tutkittu laajalti, ja se kuuluu nykyään mm. poliisin peruskoulutukseen Suomessa. Koulutus on tarkoitettu henkilöille, jotka ovat aiemmin käyneet Hallitse stressiäsi -kurssin. Koulutuksessa kerrataan ja syvennetään ensimmäisellä kurssilla opittujen työkalujen käyttöä sekä opitaan keinoja omien tapojen ja tottumusten muuttamiseksi enemmän omaa stressinhallintaa palvelevaksi. Koulutuksessa keskustellaan ja harjoitellaan työkalujen käyttöä pienryhmissä. Kouluttajana toimii ensihoitolääketieteen dosentti ja anestesiologian ja tehohoidon erikoislääkäri Heini Harve-Rytsälä.

Akuuttilääketiede
Anestesiologia ja tehohoito
Endokrinologia
Foniatria
Fysiatria
Gastroenterologia
Gastroenterologinen kirurgia
Geriatria
Ihotaudit ja allergologia
Infektiosairaudet
Kardiologia
Keuhkosairaudet ja allergologia
Kliininen farmakologia ja lääkehoito
Kliininen fysiologia ja isotooppilääketiede
Kliininen hematologia
Kliininen kemia
Kliininen mikrobiologia
Kliininen neurofysiologia
Korva,- nenä- ja kurkkutaudit
Käsikirurgia
Lastenkirurgia
Lastenneurologia
Lastenpsykiatria
Lastentaudit
Liikuntalääketiede
Naistentaudit ja synnytykset
Nefrologia
Neurokirurgia
Neurologia
Nuorisopsykiatria
Oikeuslääketiede
Oikeuspsykiatria
Ortopedia ja traumatologia
Patologia
Perinnöllisyyslääketiede
Plastiikkakirurgia
Psykiatria
Radiologia
Reumatologia
Silmätaudit
Sisätaudit
Suu- ja leukakirurgia (EL)
Sydän- ja rintaelinkirurgia
Syöpätaudit
Säteilysuojelukoulutus (kaikki erikoisalat)
Terveydenhuolto (EL)
Työterveyshuolto
Urologia
Verisuonikirurgia
Yleiskirurgia
Yleislääketiede
Helsinki

Suomen Reumatologisen Yhdistyksen ja Suomen Keuhkolääkäriyhdistyksen yhteiskokous, jossa käsitellään molempia erikoisaloja keskeisesti sivuavia aiheita.

Ihotaudit ja allergologia
Keuhkosairaudet ja allergologia
Reumatologia
Sisätaudit
Työterveyshuolto
Yleislääketiede
Kuopio

Ihotautien alueellinen koulutuspäivä, jossa perehdytään seksitauteihin sekä ihotauteihin limakalvojen alueella ja näiden sairauksien vaikutukseen seksuaalisuuteen.

Ihotaudit ja allergologia
Naistentaudit ja synnytykset
Työterveyshuolto
Yleislääketiede
Oulu
50.00€

Päivän kaksi pääteemaa ovat kivun hoitaminen ja kulttuurien välinen kohtaaminen terverveydenhuollossa. Lisäksi saamme lyhyet ajankohtaiset katsaukset keskittymishäiriöihin, hyperlipidemian lääkehoitoon ja vaikeahoitoiseen migreeniin. Ohjelma koskettaa laajasti eri erikoisalojen lääkäreitä.

Akuuttilääketiede
Anestesiologia ja tehohoito
Endokrinologia
Fysiatria
Gastroenterologia
Gastroenterologinen kirurgia
Geriatria
Ihotaudit ja allergologia
Infektiosairaudet
Kardiologia
Keuhkosairaudet ja allergologia
Korva,- nenä- ja kurkkutaudit
Käsikirurgia
Lastenkirurgia
Lastenneurologia
Lastenpsykiatria
Lastentaudit
Naistentaudit ja synnytykset
Nefrologia
Neurokirurgia
Neurologia
Nuorisopsykiatria
Ortopedia ja traumatologia
Plastiikkakirurgia
Psykiatria
Reumatologia
Sisätaudit
Suu- ja leukakirurgia (EL)
Sydän- ja rintaelinkirurgia
Syöpätaudit
Terveydenhuolto (EL)
Työterveyshuolto
Urologia
Verisuonikirurgia
Yleiskirurgia
Yleislääketiede
Suu- ja leukakirurgia (EHL)
Kliininen hammashoito/ kariologia ja endodontia
Kliininen hammashoito / parodontologia
Kliininen hammashoito / lasten hammashoito
Hampaiston oikomishoito
Terveydenhuolto (EHL)
Seinäjoki

Psykoanalyyttisen ajattelun mukaan muutos ja kehitys jatkuvat läpi elämän. Kaksipäiväisessä koulutuksessa käsitellään eri näkökulmista psykoterapian suhdetta muutokseen ja tarkastellaan psykoterapiaa kehityksen esteiden helpottajana.

Lastenpsykiatria
Nuorisopsykiatria
Oulu

Kolmen iltapäivän koulutus lasten palliatiivisesta hoidosta. Koulutus jakautuu teemoihin 1) Ennen kuolemaa 2) Kuoleman hetki 3) Jälkihoito

Lastentaudit
Tampere

Koulutuspäivä terveydenhuollon ammattilaisille, jotka osallistuvat lasten palliatiiviseen ja saattohoitoon.

Lastenkirurgia
Lastenneurologia
Lastenpsykiatria
Lastentaudit
Yleislääketiede
Oulu

Teoriaa ja käytännön harjoittelua vastasyntyneiden keuhkojen ultraäänitutkimuksen toteuttamisesta.

Lastentaudit
Radiologia
Turku

The purpose of this workshop is to increase the skills on the use of NAVA ventilation and lung ultrasound (LUS) in the NICUs. This is the second time we combine both modalities to offer the participants two new ways to enlarge their treatment and diagnosis options. Some previous experience and theoretical knowledge of NAVA and LUS as well as suitable equipment is of advantage (Servo-i or Servo-n ventilators, US machine with a LUS compatible probe).

Anestesiologia ja tehohoito
Lastentaudit
Radiologia
Turku
200.00€

Suomen Gynekologiyhdistys järjestää kansallisen IOTA (International Ovarian Tumour Analysis) –kurssin. Koulutuksen vetäjänä toimii yksin IOTA-ryhmän perustajänistä professori Lil Valentin. Kurssilla käydään läpi munasarjamuutosten luokittelua IOTA-kriteerien mukaisesti ja päivän lopuksi voi suorittaa IOTA-sertifioinnin.

Naistentaudit ja synnytykset
Helsinki