Erikoislääkäri- ja erikoishammaslääkärikoulutuksen koulutustapahtumat
Tältä sivulta löytyvät hyväksytyt erikoislääkäri- ja erikoishammaslääkärikoulutuksen koulutustapahtumat.
Voit hakea koulutuksia erikoisalan, paikkakunnan tai ajankohdan perusteella, tai selata pelkkiä verkkokursseja.
Hallitse stressiäsi – konkreettisia työkaluja kokonaisvaltaisen stressinhallinnan ja resilienssin parantamiseen -koulutus perustuu alun perin poliisin erikoisryhmän käyttöön kehitettyyn iPREP-stressinhallintamenetelmään. Menetelmää on tutkittu laajalti, ja se kuuluu nykyään mm. poliisin peruskoulutukseen Suomessa. Koulutuksessa käydään läpi stressin vaikutuksia ihmisen mieleen ja fysiologiaan, sekä opitaan konkreettisia ja helposti sovellettavia keinoja sekä akuutin että kroonisen stressin hallintaan. Stressi ja kuormitus vaikuttavat oleellisesti mm. tiimityön dynamiikkaan sekä päätöksenteon prosesseihin. Hallitsemattoman stressin tiedetään altistavan monenlaisille virhepäätelmille. Siksi stressinhallinnan taidot eivät ole tärkeitä vain työhyvinvoinnin kannalta, vaan niillä voi olla merkittävä vaikutus myös työn laatuun sekä potilasturvallisuuteen.
Koulutus soveltuu kaikille, jotka haluavat oppia paremman stressinhallinnan taitoja riippumatta siitä, johtuuko stressi kliinisen työn haasteista, hallinnollisesta paineesta, arkielämän kiireestä vaiko näiden yhdistelmästä. Koulutus on suunnattu lääkäreille. Kouluttajana toimii ensihoitolääketieteen dosentti ja anestesiologian ja tehohoidon erikoislääkäri Heini Harve-Rytsälä.
- Tieteellisen haun perusteet yleisimmissä tietokannoissa (Medline, Embase, Cinahl, Cochrane, Web of Science ja Scopus);
- Systemaattisen katsauksen vaiheet (PICO kriteerit, PRISMA, katsauksen vaiheiden dokumentointi, viitteiden hallinta, tiedon poiminta ja tiedon esittäminen, systemaattisen virheen riskin arviointi, näytön asteen arviointi GRADE)
- Katsausartikkelin rakenne
Päivystys- ja traumaradiologiaa erikoistuville ja erikoislääkäreille. Kansainvälinen luennoitsijakunta on valittu alan huippuosaajist, kurssikieli on englanti. Kurssilla käsitellään laajalti päivystysradiologian aiheita, sekä vammadiagnostiikkaa. Tämän vuoden erikoisaiheena on pään ja kaulan alueen päivystysradiologia. Kurssin kesto on 3,5 päivää ja pääkurssia edeltää sunnuntain pienryhmä-workshop.
Päivystys- ja traumaradiologiaa erikoistuville ja erikoislääkäreille. Kansainvälinen luennoitsijakunta on valittu alan huippuosaajist, kurssikieli on englanti. Kurssilla käsitellään laajalti päivystysradiologian aiheita, sekä vammadiagnostiikkaa. Tämän vuoden erikoisaiheena on pään ja kaulan alueen päivystysradiologia. Kurssin kesto on 3,5 päivää ja pääkurssia edeltää sunnuntain pienryhmä-workshop.
Koulutuksen tavoitteena on vahvistaa osaamista kädentaitoja vaativissa tilanteissa, joita tulee eteen perusterveydenhuollon työssä. Koulutuksessa harjoitellaan simulaation keinoin akuuttitilanteiden hoitoa ja vahvistetaan diagnostiikkataitoja.
Lastenlääkäripäivät kiertävät yliopistosairaalapaikkakuntia ja koulutus järjestetään yhteistyössä paikallisen yliopistosairaalan lastentauteihin erikoistuvien lääkäreiden ja SLY:n kesken.
PEDIATRISEN OTORINOLARYNGOLOGIAN KOULUTUSPÄIVÄT
Täydennyskoulutus muistisairaiden parissa työskenteleville terveydenhuollon ammattilaisille tai alan tutkimusta tekeville. Koulutuksessa pyritään antamaan tietoa siihen, mitä muistisairaan hoidossa terveysasemalla tai osastolla olisi hyvä huomioida, mitä tulisi huomioida toimenpidehoidossa tai sitä suunniteltaessa. Lisäksi koulutuksessa puhutaan kotihoidon tukemisesta ja muistisairaan loppuvaiheen hoidosta. Hybridikoulutus (läsnä tai etänä)
Koulutuksen tavoitteet:
• ERN EURACAN ja GENTURIS- verkostojen ammattilaisten yhteistyön vahvistaminen
• Potilaiden ja ammattilaisten yhteinen keskustelu
Tämän vuoden aiheena sarkoomien diagnostiikka ja hoito.
Koulutuksessa syvennytään monikulttuurisuuteen ja erilaisten potilasryhmien huomioimiseen vastaanotolla sekä planetaariseen terveyteen yleislääkärin näkökulmasta.