Erikoislääkäri- ja erikoishammaslääkärikoulutuksen koulutustapahtumat
Tältä sivulta löytyvät hyväksytyt erikoislääkäri- ja erikoishammaslääkärikoulutuksen koulutustapahtumat.
Voit hakea koulutuksia erikoisalan, paikkakunnan tai ajankohdan perusteella, tai selata pelkkiä verkkokursseja.
Hallitse stressiäsi – konkreettisia työkaluja kokonaisvaltaisen stressinhallinnan ja resilienssin parantamiseen -koulutus perustuu alun perin poliisin erikoisryhmän käyttöön kehitettyyn iPREP-stressinhallintamenetelmään. Menetelmää on tutkittu laajalti, ja se kuuluu nykyään mm. poliisin peruskoulutukseen Suomessa. Koulutuksessa käydään läpi stressin vaikutuksia ihmisen mieleen ja fysiologiaan, sekä opitaan konkreettisia ja helposti sovellettavia keinoja sekä akuutin että kroonisen stressin hallintaan. Stressi ja kuormitus vaikuttavat oleellisesti mm. tiimityön dynamiikkaan sekä päätöksenteon prosesseihin. Hallitsemattoman stressin tiedetään altistavan monenlaisille virhepäätelmille. Siksi stressinhallinnan taidot eivät ole tärkeitä vain työhyvinvoinnin kannalta, vaan niillä voi olla merkittävä vaikutus myös työn laatuun sekä potilasturvallisuuteen.
Koulutus soveltuu kaikille, jotka haluavat oppia paremman stressinhallinnan taitoja riippumatta siitä, johtuuko stressi kliinisen työn haasteista, hallinnollisesta paineesta, arkielämän kiireestä vaiko näiden yhdistelmästä. Koulutus on suunnattu lääkäreille.
Stressi on normaali osa jokaisen elämää. Tavoitteena ei ole oppia pääsemään siitä eroon, vaan oppia hallitsemaan sitä niin, ettei stressi ala hallita sinua.
Simulaatiopainotteisella kurssilla opetellaan arvioimaan lapsipotilaan tilaa systemaattisesti elinjärjestelmittäin ABCDE-mallin mukaisesti sekä tutustutaan tavanomaisiin lasten hätätilanteisiin. Osallistuja pääsee harjoittelemaan pienryhmissä erityistilanteiden hoitoa kuten ilmateihin ja hengitykseen liittyviä ongelmia. Osallistuja oppii myös tunnistamaan ja aloittamaan hoidon lapsen verenkiertovajauksessa.
Simulaatiopainotteisella kurssilla opetellaan arvioimaan lapsipotilaan tilaa systemaattisesti elinjärjestelmittäin ABCDE-mallin mukaisesti sekä tutustutaan tavanomaisiin lasten hätätilanteisiin. Osallistuja pääsee harjoittelemaan pienryhmissä erityistilanteiden hoitoa kuten ilmateihin ja hengitykseen liittyviä ongelmia. Osallistuja oppii myös tunnistamaan ja aloittamaan hoidon lapsen verenkiertovajauksessa.
Suomen infektiolääkärit ry ja Pfizer järjestävät yhteistyössä InfektioAkatemian. InfektioAkatemia käsittelee vuosittain vaihtuvan erikoisalan infektioteemoja. Tänä vuonna teemana on ihoinfektiot. Koulutus järjestetään hybriditilaisuutena, joten osallistua voi joko etänä tai paikan päällä. Tilaisuus on suunnattu infektiolääkäreille ja ihotautilääkäreille. Tilaisuuteen voivat osallistua myös muut ihoinfektioiden hoidosta kiinnostuneet lääkärit.
Yhdeksättä kertaa Tampereella järjestettävä kielekekirurgian kurssi yhdistää asiantuntijaluentoja ja käytännön harjoittelua tuorevainajilla. Se kattaa tavallisimmin käytettävät plastiikkakirurgiset kielekkeet ja niiden muunnelmat.
Kurssilla käydään läpi viisaudenhampaan Käypä Hoito-suosituksen pohjalta poistoindikaatiot ja suositeltu hoitolinja nykytietämyksen valossa. Kurssin aikana opit, mitkä seikat vaikuttavat viisaudenhampaan poiston vaikeusasteeseen ja milloin on tarve lisäkuvantamiselle. Käymme läpi viisaudenhampaisiin liittyvät yleiset patologiset tilat, kuten tavallisimmat odontogeeniset kystat ja niiden radiologinen näkymät. Viisaudenhampaan poiston komplikaatiot ja niiden ehkäisy.
Täydennyskoulutusta ja erikoistumiseen tähtäävää koulutusta yleislääkäreille, työterveyslääkäreille ja terveydenhuoltolääkäreille ajankohtaisista aiheista yleislääkärien itsensä
riippumattomasti ja itsenäisesti suunnittelemaa ja järjestämänä.
Pään ja kaulan syöpien diagnostiikan, hoidon ja kuntoutuksen perusteet KNK erikoistuville lääkäreille.
Koulutus antaa ajantasaista tietoa uniapnean ja hengitysvajeen hoidosta sekä antaa valmiuksia kehittää e.m. hoitoa omassa toimipaikassaan. Auttaa verkostoitumaan muiden uniapnea- ja hengitysvajepotilaita hoitavien kanssa.
Koulutus antaa ajantasaista tietoa uniapnean ja hengitysvajeen hoidosta sekä antaa valmiuksia kehittää e.m. hoitoa omassa toimipaikassaan. Auttaa verkostoitumaan muiden uniapnea- ja hengitysvajepotilaita hoitavien kanssa.